Tuesday, May 31, 2005
Yritän olla aikaansaapa, mutta nyt on taas masentanut niin, että mietin, pitäisikö turvautua lääkärin reseptilääkkeisiin.
Elän tapahtumasta toiseen ja odotan edellisen alkaessa jo seuraavaa, enkä tiedä mitä sillä oikein tavoittelen.
Välillä on ollut hieman heikko olo, mutta mitään pyörtymisen tunnetta en ole ollut vielä lähelläkään.
Monday, May 30, 2005
Joinain päivinä tajuan vasta, että tämä ei onnistu, minut on edelleen vangittu tänne, tähän kehoon ja kieleen.
Koetan listata kaiken, missä olen onnistunut, mutta lista on pelottavan pieni asetettavaksi vasten kaikkea sitä, missä olen epäonnistunut.
Koetan rauhoittua, tehdä inventaaria elämästäni, mutta mitä pidemmälle menen, sitä enemmän itkettää.
Olin lamaantuneen ahdistunut ja minusta tuntui että hikoilen likaisempaa hikeä kuin yleensä sekä että hyppään ikkunasta lähipäivinä ellei olo helpotu.
Poden kauheaa syyllisyyttä, etten ole kirjoittanut enempää ja paremmin, koska nyt se aika elämästäni on ohi.
Sunday, May 29, 2005
Aamu valkeni, ja minä istuin haamun harmaana päivystävän apteekin portailla odottamassa, että se aukeaisi.
En ymmärtänyt sanaakaan, mitä ihmiset puhuivat, ostin, ostin, ostin ja sydän kahtasataa lyöden kiertelin kaupasta toiseen kasvavan ostohimon vallassa.
Ehkä voin oppia hyväksymään sen, että teen virheitä, eikä minun tarvitsisi pilata päivääni häpeämällä koko ajan.
En pääse niitä pakoon ja aina kun vanha hiipuu jonnekin pimeyteen uusi välähtää säikäyttäen niin, että sydämeni pompahtaa ja tuntuu mahdottomalta elää.
Viime yön olen vain pyörinyt sängyssä hikoillen ja katsellen kuolleiden ihmisten kasvoja aina kun suljen silmäni.
Tuntuu kuin olisin puristuskoneessa joka samalla työntelee pieniä neuloja ihoni läpi kaikkiin mahdollisiin kipupisteisiin kiduttaen hiljaa hengiltä.
Minulla on asiat aina niin huonosti tai tekee mieli tupakkaa, enkä minä voi pitää hyppysiäni herkuista erossa.
Saturday, May 28, 2005
Olen lamaavan syyllisyyden kourissa ja ajattelin etten kerro sitä ylpeyteni vuoksi mutta kerron nyt kuitenkin.
Surumielellä, jonka kanssa olen liikuskellut käsikynkkää viime ajat, ajattelin että jos elämäni menee niin?
Friday, May 27, 2005
Thursday, May 26, 2005
Itkuun purskahtaminen on nyt vain askeleen päässä koko ajan ja teen kovasti töitä hillitäkseni itseni.
Nielin heti yhden lääkkeen ja istuin odottamaan sen vaikutusta kävelykadun penkin vesilätäkköön, mikä ei taaskaan paljon haitannut.
Olen syvästi kärsinyt yksilö jonka kärsimys on jalostanut taipuvaiseksi aivan tiettyyn kyynisyyden lajiin.
Wednesday, May 25, 2005
Ei ole epäilystäkään siitä, ettenkö inhoaisi itseäni aina välillä, joskus enemmän ja joskus vieläkin enemmän.
Hetken aikaa oli ihan kamala olo, teki mieli oksentaa, äänet kuuluivat jostain todella kaukaa ja teki niin mieli laittaa simmut kiinni ja sammua.
Lopulta viime keväänä väsymys ja stressi johtivat burnoutiin, joka alkoi epätoivon tuntemuksilla ja satunnaisilla itkukohtauksilla.
Ja minulla on kiusallisia uusia pelkoja, kuten se, että niistä osista, joista koetan elämääni koota, kasautuukin ihan tavallinen elämä.
On kai pakko hyväksyä se, että aina välillä vain olen hirvittävän masentunut, eikä sitä muuksi voi muuttaa.
Tuesday, May 24, 2005
Vasemman silmän takana oli kipupiste, tuntui kuin jotain teräasetta olisi työnnetty silmäkuopasta sisään.
Ei oikeastaan tee mieli tupakkaa, kaikki vain on surkeaa ja inhottavaa ja ärsyttävää ja raivostuttavaa.
Tehköön ihan miten kipeää tahansa ja tappakoon ikävä parin päivän päästä, mutta nyt on oltava yksin.
Monday, May 23, 2005
Nyt on jo maanantai kääntymässä tiistaiksi ja yritän jättää tämän kokemuksen taakseni, mutta vaikeaa se on.
Olotila on lähinnä jotain ihmisvihan ja itseinhon vaihtelevaa välimuotoa, josta ei tee edes mieli yrittää nousta ylös.
Sunday, May 22, 2005
Join laskemattoman määrän siideriä, ensin omat ja sitten muiden, ja ainoat kanuunaoireet ovat tykyttävä sydän ja suuhun liian iso ja pahanmakuinen kieli.
Kyllä, minusta on ihan määrättömän surullista, että saan elää täällä tänä ihmisenä, joka nyt olen, vain rajoitetun ajan.
Itse olen luonnollisesti tähän kemiallisesti aikaansaatuun onneen paljon tyytyväisempi kuin masentuneena elämiseen.
Se, että joku, laiseni, havaittavasti on ohjelmoitu johonkin vallan muuhun eikä suotuisissakaan oloissa osaa noudattaa järjestystä, voidaan kuitata kehämäisesti: se ei sitten ollutkaan terve.
Saturday, May 21, 2005
Mikään ei ole muuttunut, paitsi ehkä se, että sain vihaa purettua ulos kun raivosin ja itkin viikon verran.
Olin pillahtaa itkuun, en kivusta vaan siitä, että tuntematon ihminen tulee, ottaa syliin ja tekee yhtäkkiä jotain selittämättä.
Makasin kylmästä hiestä märkänä viileällä vessan lattialla ja tunsin oloni aina hetken aikaa melkein hyväksi.
Friday, May 20, 2005
Tällaisina hetkinä minä kiitän vallitsevaa sukupuolijärjestelmää, jossa saan olla heikko ja herkkä ja avuton.
Thursday, May 19, 2005
Olen ollut nyt niin pitkään ilman subua, että ei ole enää edes vieroitusoireita eikä himoja, sääriluita vain särkee ja olen loputtoman uupunut.
Wednesday, May 18, 2005
Kuinkahan kauan menee, ennen kuin ne tajuavat, etten enää asu siellä, ettei minua oikeastaan enää edes ole?
Mutta ei tämä aina mukavaa ole, etenkään aamuisin kun huone pyörii silmissä, kun pitäisi sängystä ylös päästä.
Olo on todella väsynyt, kun on pitänyt keskittyä niin moneen uuteen asiaan ja yrittää tehdä parhaansa.
Eipä ihme, että menestys elämässä on ollut tätä luokkaa, kun suurimman osan elämästäni olen kuluttanut täysin epäolennaisiin ajatuksiin.
Tuesday, May 17, 2005
Huomisaamuna kello neljä minä sitten aukaisen silmäni ja alan panikoida: mitä evääksi tänään, mitä puen päälle?
Aloittamisen sanotaan olevan vaikeinta, mutta kun jokainen lause tuntuu kuin joutuisi aloittamaan alusta, iskee ahdistus.
Kovasti vaivoja ja rasituksia matkalla oli: kärsittiin kuivuudesta, kylmyydestä, nälästä ja oltiin ahneiden lahjoja kärttävien paikallisten herrojen armoilla.
Olen narissut tästä osaamattomuudestani jo moneen kertaan, vaikka viikon vasta olen kirjoitellut, mutta alemmuuskompleksi on aito asia.
Minusta alastomuutta on liikaa joka puolella ja kesällä tuntuu että ihmisillä on aivan liian vähän päällä.
Monday, May 16, 2005
Siinä asunnossa olin hirveän ahdistunut, pelkäsin haamuja ja murtovarkaita ja lopulta tiikeriä, kunnes olin kypsä hullujenhuoneelle.
Nyt on hermot niin kireällä, kuka tahansa minun tilanteessani harrastaisi jotain vielä vakavampaa itsetuhoista toimintaa.
Mikään ei kiinnosta, aamulla alkaa paniikki, että miten päivän saa kulumaan, miten selviän kokonaisesta päivästä.
Yritän aina pysyä mahdollisimman kiireisenä etten koskaan pysähtyisi miettimään elämätöntä elämääni.